JAOKSET>>KOULUTUSJAOS>>TUTKIMUSJAOS>>TERAPIAJAOS>>SEKSUAALILÄÄKETIETEEN JAOS>>HOITO-JA HOIVATYÖN JAOS

Suomen Seksologinen Seura
Hoitotyön jaos

Hoitotyön jaoksen tehtävänä on jakaa tietoa seksuaalisuudesta, siihen liittyvistä asioista sekä järjestää koulutusta erityisesti terveydenhuollon ammattilaisille, jotka toimivat työntekijöinä joko kunnallisella tai yksityisellä sektorilla terveydenhuollossa.

Seksuaalisuus on olennainen osa jokaisen ihmisen persoonallisuutta. Ihmisellä on oikeus saada ohjeita, neuvoja ja palveluja seksuaaliterveyden alalta myös terveydenhuollossa. Seksuaaliterveyden edistäminen on osa ihmisen terveyden edistämistä ja perustuslain 19 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.

Seksuaalioikeuksien julistuksen (World Association for Sexology, Hongkong, 1999) mukaan jokaisella ihmisellä:

  1. oikeus seksuaaliseen vapauteen
  2. oikeus seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen, seksuaaliseen loukkaamattomuuteen ja fyysiseen turvallisuuteen
  3. oikeus seksuaaliseen yksityisyyteen
  4. oikeus seksuaaliseen oikeudenmukaisuuteen
  5. oikeus seksuaaliseen mielihyvään
  6. oikeus seksuaalisten tunteiden ilmaisuun
  7. oikeus vapaaseen seksuaaliseen liittymiseen
  8. oikeus tehdä vapaita ja vastuullisia ehkäisyvalintoja
  9. oikeus tieteellisesti tutkittuun seksuaalisuutta koskevaan tietoon
  10. oikeus monipuoliseen seksuaaliseen tietoon ja sivistykseen
  11. oikeus seksuaaliterveyden hoitopalveluihin

Useiden tutkimusten mukaan terveydenhuollon ammattilaisilla ei ole riittäviä valmiuksia, tietoja ja taitoja, kohdata potilaan seksuaalisuutta eikä antaa ohjeita ja neuvoja sairauden /vamman tai lääketieteellisten hoitojen vaikutuksesta seksuaalisuuteen. Esim. potilaat sairaalassa haluaisivat enemmän tietoa sairauksien ja hoitojen vaikutuksesta seksuaalisuuteen ja toivoisivat myös henkilökunnalta aloitteen tekoa keskustelussa.

Hoitotyön jaoksen puheenjohtajana on aloittanut vuoden 2005 alusta Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koulutusyksikön koulutussuunnittelija (erikoissairaanhoitaja, seksuaaliterapeutti) Päivi Mäkinen Jyväskylästä. Toiveita jaoston toiminnan kehittämiseksi ja aktivoimiseksi toivotaan suoraan Päiville, puh. 044 328 6905 tai e-mail: paivi.makinen(at)surfeu.fi .

TULE MUKAAN KEHITTÄMÄÄN SEKSUAALITERVEYTTÄ HOITOTYÖSSÄ!