Suomalaiset koulutusohjelmat
Taustaa:
Suomessa on järjestetty seksologian ammatillista jatko- ja täydennyskoulutusta jo 1970-luvulta lähtien. Sitä ovat järjestäneet mm. SEXPO- säätiö, Kirkon perheasiantoimisto, Väestöliitto ja Metodi Team. Myös terveydenhuoltoalan oppilaitokset ja sittemmin ammattikorkeakoulut ovat tarjonneet seksologian täydennyskoulutusta. Seksuaalisuuteen liittyvää koulutusta on lisäksi järjestetty joissakin yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa.Vuodesta 1997 on Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tarjottu seksologian ammatillisia erikois-tumisopintoja ammattikorkeakouluasetukseen perustuvana koulutuksena. Koulutuksen laajuus oli ensimmäiset pari vuotta 40 opintoviikkoa, mutta Pohjoismainen koulutusmalli muutti suomalaista rakennetta.
Nykyään:
Pohjoismainen seksologinen seura (Nordic Assosiation of Clinical Sexology, NACS) on tehnyt seksologian koulutukselle yhteispohjoismaisen kolmiportaisen mallin. Koulutusmalliin sisältyy kaksi auktorisoitua ammattinimikettä, jotka Suomessa ovat tasolla II "seksuaaliterapeutti, erityistaso (auktorisoitu, NACS)" tai "seksuaalipedagogi, erityistaso (auktorisoitu, NACS)". ja tasolla III "kliininen seksologia, vaativa erityistaso (auktorisoitu, NACS)". Tällä hetkellä useat ammatti-korkeakoulut ja muutamat yksityiset koulutusyksiköt ja säätiöt tarjoavat seksologian koulutusta. Myös joissakin yliopistoissa ja täydennyskoulutuskeskuksissa saattaa olla seksologian opinto-mahdollisuuksiaKoulutusmalli Pohjoismaissa ja Suomessa:
Tasot ovat : *Seksologia I, perustaso (Basic sexology), laajuus 20 opintoviikkoa. Tämä on
suomalaisissa koulutusjärjestelmissä pääosin vielä 10 opintoviikkoa.
*Seksologia II (Sexual counsellig), laajuus 20 opintoviikkoa. Tämä on suomalaisissa
koulutusjärjestelmissä 30 opintoviikkoa.
*Seksologia III (Specialist in clinical sexology), laajuus 40 opintoviikkoa. Tämän tason
koulutus on alkamassa ensimmäisenä Suomessa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa
syksyllä 2003.
Tasolta seuraavaan pääsy edellyttää edellisen tason suorittamista.Koulutuksen sisältöihin ja opetusmetodeihin on mallissa otettu kantaa ja ne on luettavissa kohdasta "pohjoismainen koulutusohjelma".Koulutustahoja ja -ohjelmia:
Seuraavissa liitteissä on esitelty koulutustahoja ja -ohjelmia sekä yhteystiedot ko. paikkoihin.Seksologian ammatilliset erikoistumisopinnot 45 ov (Word dokumentti)
Seksologian perusteet 10 ov /JAMK
Nuorten seksuaalikasvatus 5 ov /JAMK
http://www.taykkari.turkuamk.fi/koulutukset/koulutukset.htm