Voice Dialoguen ovat kehittäneet amerikkalaiset psykologian tohtorit Hal ja Sitra Stone 1980-luvun alussa. Se tunnetaan paitsi Amerikassa, myös useimmissa Euroopan maissa sekä Australiassa.Voice Dialoguessa on nähtävissä yhtymäkohtia moniin psykologian alan teorioihin ja lähestymistapoihin mm. Gestalt-terapiaan sekä erityisesti Jungiin, jonka opit taas pohjautuvat joiltain osin hänen kollegansa Freudin oppeihin.

Voice Dialoguessa on yhdistetty länsimaista psykologiaa mm. minän < psykologiaa, behaviorismia, humanismia ja Jungin arkityyppejä sekä itämaisia käsityksiä ihmisen tietoisuudesta (witness state, awareness). Voice Dialoguessa työskentely perustuu Teoriaan ihmisen moninaisesta persoonasta, joka koostuu suuresta joukosta erilaisia minuuksia, osapersoonia.

Tästä on syntynyt teoreettinen viitekehys, jota kutsutaan Psychology of Selves, minuuksien/osapersoonien psykologia tai Psychology of Aware Ego, Tietoisen minän psykologia.

Olen tehnyt tästä tutkimusta Jyväskylän Ammattikorkeakoulun seksologian ammatillisiin erikoistumisopintoihin yksilötapaustutkimuksella. Tutkimuksessa mukana kolme henkilöä, jotka käyvät kukin 10 kertaa terapiassa. Heidän hyvinvointiaan mitataaan 12 eri muuttujalla noin 8 kuukauden ajan noin 6 viikon välein.


Pekka Mustonen
työnohjaaja
( Suomen Työnohjaajat ry:n jäsen )
seksuaalineuvoja
kouluttaja
rentoutusopastaja / SHY
Rikosylikonstaapeli
Peikontie 1 A 2
40270 Palokka
GSM 044-322 33 91
pekka.mustonen(at)ppa.inet.fi