Suomen Seksologisen Seuran ry
Toimintakertomus 1.1.-31.12. 2004


Seuran toimintamuodot jaoksineen ja nettisivuineen on vakiintunut. Toimikauden lopussa jäseniä oli 246. Uusia jäseniä liittyi vuoden aikana 51.

Hallituksessa toimivat huhtikuussa pidettyyn vuosikokoukseen saakka puheenjohtajana Dan Apter, varapuheenjohtajana Maija Ritamo, taloudenhoitajana Maria Mattson, sihteerinä Pia Brandt sekä Eija Heinonen, Ari Ilonen, Mira Jokinen, Tarja Ketola, Osmo Kontula, Elise Kosunen, Heidi Valasti ja Sirpa Valkama.

Vuosikokouksessa valittiin Dan Apter uudestaan puheenjohtajaksi. Toista kauttaan jatkoivat Pia Brandt, Eija Heinonen, Mira Jokinen, ja Tarja Ketola. Yhden vuoden jälkeen erosivat Ari Ilonen ja Maria Mattson. Erovuoressa olleista valittiin uudestaan Osmo Kontula, Elise Kosunen, Maija Ritamo ja Sirpa Valkama sekä uusina Kirsi Porras, Katri Ryttyläinen ja Leena Väisälä. Uudessa hallituksessa ryhtyi Mira Jokinen toimimaan taloudenhoitajana ja Kirsi Porras sihteerinä. Hallitus kokoontui 7 kertaa. Vuoden aikana käytiin runsaasti sähköpostikeskusteluja ja lähetettiin 1 jäsenkirje. Muina tiedotuskanavina toimivat seuran kotisivut ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun toimittama verkostolehti Seksuaaliterveys.

Eettiseen toimikuntaan kuului puheenjohtajana Tarja Ketola ja jäseninä Leena Hattunen, Kari Kaimola, Tarja Sandberg ja Dan Apter. Toimikunnalla oli 3 kokousta.

Vuosikokous pidettiin 06.04.2004 Marttaravintolan tiloissa. Keskustelua käytiin aiheesta alkoholi, testosteroni ja seksuaalikäyttäytyminen Peter Erikssonin alustuksen pohjalta.

Seuran keskeisenä viestintäkanavana ovat osoitteessa www.seksologinenseura.net . Sivuille on koottu tietoa auktorisointiin liittyvistä asioista, kotimaisista ja kansainvälisistä konferensseista, seksologian koulutusmahdollisuuksista Suomessa, seksuaalikirjallisuuden bibliografia ja seksologian ammatillinen henkilöhakemisto. Seuran jäsenillä on mahdollisuus saada webmasterin kautta julkaisujaan ja artikkeleitaan verkkosivuille. Kotisivujen päivitystä on hoitanut Reijo Korvenpää tuntityöpalkalla.

NACS kongressiin , joka järjestettiin Trondheimissä, Norjassa, osallistui 6 seuran jäsentä. NACSin yleiskokouksessa esiteltiin Jyväskylän ammattikorkeakoulun seksologian  erikoistumisopinnot ja seksuaaliterveyden edistämisen jatkotutkinto. Kokouksessa sai kannatusta seksuaaliterveyden edistämisen jatkotutkinnon edelleen kehittäminen yhteispohjoismaisesti Nordplus -hankkeeksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulu sovittiin  koordinaatiovastuulliseksi. Asia on edennyt siten, että Nord Plus -hankehakemus on toimitettu rahoittajalle helmikuussa 2005. Trondheimissa Pohjoismaisen auktorisointityöryhmän puheenjohtaja Axel Brattenberg ja sihteeri Thore Langfeld vahvistivat kirjallisesti Jyväskylän ammattikorkeakoulun jatkotutkinnon seksuaaliterveyden edistämisen suuntautumisvaihtoehdon terapeuttisen linjan vastaavan pohjoismaista seksologia III  (Specialist in Clinical Sexology) koulutusohjelmaa.

Vuoden 2005 NACS konferenssi n valmistelu käynnistyi hyvissä ajoin keväällä 2004, ensimmäinen esite oli jaossa IASR:n konferenssissa kesäkuussa. Suomen NACS -konferenssin teemana on mielihyvä, "pleasure" ja paikka kongressihotelli Laajavuori Jyväskylässä 8-11.9.2005.

Euroopan seksologikonferenssiin Brightonissa Englannissa 12 -16.5.2004 Osmo Kontula ja Maija Ritamo edustivat seuraa yleiskokokuksessa.

Seura otti kantaa Euroopan Unionin komissaariehdokkaan Rocco Buttiglionen soveltuvuuteen, koska hän oli julkisuudessa esittänyt naisia ja homoseksuaaleja vähätteleviä kannanottoja.

Seura oli järjestämässä kansainvälistä IASR -kongressia Espoon Hanasaaressa 16-19.6.2004. Osmo Kontula toimi kongressin presidenttinä.

Jaokset

Suomen Seksologisen Seuran jaoksina toimivat hoito- ja hoivatyönjaos (pj Eija Heinonen), koulutusjaos (pj Maija Ritamo), lääketieteen jaos ( pj Mia Venhola), terapiajaos ( pj Kirsi Porras) ja tutkimusjaos ( pj Osmo Kontula).

Lääketieteellinen jaos

Lääketieteellinen jaos järjesti 5.3.04 koulutustapahtuman Schering Oyn toimitiloissa Helsingin Pasilassa. Luento-osuudet koostuivat gynekologi Leena Väisälän pitämästä luennosta " Naisten seksuaaliset dysfunktiot" ja tuoteryhmäpäällikkö Jan-Henrik Mäkelän informatiivisesta osiosta "Mitä uutta naisten ja miesten hormonihoidosta". Esitysten jälkeen nautittiin illan isännän tarjoama iltapala ja keskusteltiin vilkkaasti. Läsnä seuran jäseniä oli parikymmentä.

Koulutus jaos

Koulutusjaoston toiminta jaostona on ollut niukkaa, sen sijaan seuran jäsenet ovat toimineet aktiivisesti seksuaaliterveyden ja seksologian koulutuksen toteuttajina ja kehittämishankkeissa.

Seuran jäsenet ovat aktiivisesti osallistuneet kouluttajina alan seminaareihin ja tapahtumiin sekä antaneet tietoja tiedotusvälineille

Tutkimusjaos

Tutkimusjaoksen puheenjohtajana jatkoi Osmo Kontula. Jaoksen työ keskittyi vuonna 2004 paljolti International Academy of Sex Research (IASR) konferenssin järjestelyihin. Vastuuhenkilöinä olivat Osmo Kontula ja Elina Haavio-Mannila. Seksologinen Seura sai Suomen Akatemialta 5720 euron avustuksen konferenssin järjestelykuluihin. Konferenssin ilmoittautuminen ja hotellivaraukset toteutettiin yhteistyössä Congreszonin kanssa. Konferenssia markkinoitiin Suomessa keskitetysti tutkimusjaoksen nykyisille ja myös aiemmille jäsenille.

Konferenssi pidettiin Espoon Hanasaaressa 16.-19.6.2004. Siihen osallistui 172 henkilöä 24 maasta, heistä 70 Pohjois-Amerikasta. Suomalaisista konferenssiin osallistui 43 henkilöä. Liioittelematta voi sanoa, että koolla olivat maailman johtavat seksuaalisuuden tutkijat. Suomalaisilla alan tutkijoilla oli hyvät mahdollisuudet solmia kansainvälisiä yhteyksiä. Konferenssin ensimmäisenä päivänä oli erityinen suomalaista seksuaalitutkimusta esitellyt symposium. Taloustutkimus keräsi osallistujilta palautteen konferenssin järjestelyistä. Palaute oli hyvin kiittävää.

Seksuaalitutkimusten tuloksista kiinnostuneille Seksologisen Seuran jäsenille avautui the Society for the Scientific Study of Sexuality (SSSS) järjestön kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen mahdollisuus tilata vuodeksi 2004 alan johtava tieteellinen julkaisu, Journal of Sex Research (JSR) hyvin edulliseen jäsenhintaan (52 euroa). Tämän mahdollisuuden käytti hyväkseen 20 Seuran jäsentä. Seura on postittanut tilatut lehdet neljä kertaa vuodessa tilaajille. Tarjous on voimassa myös vuonna 2005.

Hoito- ja hoivatyönjaos

Hoito- ja hoivatyön jaoksen puheenjohtajana on toiminut kuluneella kaudella Eija Heinonen.

Kuluneella kaudella jaoksella ei ollut ulospäin suuntutuvaa toimintaa. Alkoholiveron poistuttua alkoivat päihdeongelmat olemaan jaoksen kiinnostuksen kohteena, jolloin syksyllä aloimme suunnitella seminaaria aiheena: Päihteet ja seksuaalisuus.

Terapiajaos

Terapiajaoksen toiminta jatkui edelleen Helsingissä. Jaoksen toimintamuotoina vuonna 2004 on ollut opintopiiri ja sähköinen keskustelufoorumi. Opintopiiri järjestettiin yhdessä Sexpo säätiön kanssa. Terapiajaoksen puheenjohtajana toimi Heidi Valasti toukokuuhun 2004 asti. Sen jälkeen jaoksen puheenjohtajana on toiminut Kirsi Porras.

12.2.2004 vieraili psykiatri, seksologi Torvald Höjerback Lundista Ruotsista. Terapiajaoksen ja Stakesin yhdessä Sexpo-säätiön tiloissa järjestämässä seminaarissa Höjerback alusti teemasta parafiliat. Paikalla oli 17 kuulijaa.

Vuoden 2004 toimintasuunnitelman mukaisesti toteutettu opintopiiri kokoontui vuoden aikana kuusi (6) kertaa. Opintopiirien tarkoituksena oli verkostoitua, jakaa sekä tietoa että kokemuksia seksuaaliterapian ja seksuaalineuvonnan tiimoilta. Opintopiirin alustukset toteutuivat terapiajaoksen jäsenten toimesta.

Vuoden 2004 opintopiirien aiheina olivat: kehitysvammaisuus ja seksuaalisuus, seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden moninaisuuden huomioonottaminen seksuaalineuvonnassa ja terapiassa, nuorten seksuaalianamneesi, seksuaalineuvonnan käynnistyminen Jorvin sairaalassa sekä asiantuntijuus myynnissä. Yhteen opintopiiriin ei saatu alustajaa, jolloin keskusteltiin jaoksen toiminnan kehittämisestä sekä jäsenten toiveista ja jaoksen tavoitteista.

Opintopiiri koettiin tärkeäksi kollegojen kohtaamispaikaksi sekä hyväksi tavaksi jakaa terapiajaoksen jäsenten laaja-alaista osaamista seksologian alueella.

Opintopiirin toiminnasta informoitiin jäseniä sähköpostin välityksellä. Terapiajaokseen kuuluvat jäsenet ovat yhteisellä postituslistalla. Näin mahdollistettiin kutsu opintopiiriin hyvissä ajoin ennen opintopiirin kokoontumista. Toive sähköpostin välityksellä tulevasta infosta tuli terapiajaoksen jäseniltä.

Jaoksen sähköistä keskustelufoorumia on käytetty vuoden aikana vähän.

Suomen auktorisointiryhmän puheenjohtajana toimi Elise Kosunen toukokuun 2004 loppuun saakka. Kari Kaimola valittiin auktorisointityöryhmän puheenjohtajaksi. Muina jäseninä ovat toimineet Tuisku Ilmonen, Maija Sironen ja Osmo Kontula.

Pohjoismaisen auktorisoinnin seksuaaliterapeutiksi, erityistaso sai 1 jäsen ( Tuula Emas).

Talous

Tuotot ovat perustuneet jäsenmaksutuloihin, jäsenmaksu pysyi 30 euron suuruisena. Säännöllisiä menoja ovat olleet kotisivujen ylläpitokulut sekä hallituksen jäsenten matkakulut . Seuran sihteerille maksettiin osallistuminen NACS 2004 konferenssiin. Jäsenrekisterin ja jäsenmaksunsa maksaneiden välillä oli havaittavissa selvä epätasapaino. Sääntöjen mukaan kahden vuoden maksamaton jäsenmaksu johtaa automaattisesti jäsenyyden menettämiseen. Jäsenrekisteri korjattiin tämän mukaisesti.

Helsingissä 08.03 2005

Hallitus