Suomen Seksologinen Seura ry ( FIAS)

Toimintasuunnitelma 1.1. - 31.12.2005


Toiminnan yleistavoitteet

SSeuran tehtävänä on toimia verkostojen luojana niin Suomessa kuin kansainvälisestikin eri yhteisöjen ja asiantuntijatahojen välillä. Seura toimii eri ammattitahojen toimijoiden yhteen kokoajana, tiedonvälittäjänä ja yhteistyön edistäjänä. Koska Seuran toiminnan peruspilari on ammatillisuuden ja ammattitaidon kehittäminen sekä ylläpito, osallistuu Seura koulutuksen suunnitteluun, koordinointiin ja ammatilliseen auktorisointiin sekä tuottaa alaan liittyvää materiaalia. Pohjoismaiden välisen yhteistyön merkitys NACS:n (Nordic Association for Clinical Sexology) jäsenenä on huomattava. Kuulumalla eurooppalaiseen emojärjestöön EFS:iin (European Federation of Sexology) ja maailman kattojärjestöön WAS:iin (World Association for Sexology) ylläpidetään ja luodaan edellytyksiä myös laajemmalle kansainväliselle vuorovaikutukselle.
The Society for the Scientific Study of Sexology on myös tärkeä kansainvälinen yhteistyötaho. Seuran tehtäviin kuuluu myös toimia asiantuntijana, vaikuttajana, aloitteentekijänä ja tiedottajana seksologiaan, seksuaalipolitiikkaan ja seksuaalikulttuuriin liittyvissä asioissa ammattieettisiä seikkoja unohtamatta.
Seksologian moniammatillisuuden vuoksi on Suomen Seksologiseen Seuraan perustettu keskeisille toimintasektoreille omat jaoksensa: 1)Hoito- ja hoivajaos, 2) Koulutusjaos, 3) Seksuaalilääketieteen jaos,4) Terapiajaos ja 5)Tutkimusjaos. Jaoksilla on puheenjohtajansa ja he laativat omat suunnitelmansa tulevaa toimintaansa varten.
Eettisiä kysymyksiä pohtii eettinen toimikunta.

Seuran jäsenten välisenä keskeisenä informaatiokanavana toimivat verkkosivut, joita säännöllisesti päivitetään. Sivuilla on mm. koosteet tulevista koulutustapahtumista, konferensseista kotimaassa ja ulkomailla. Jäsenillä on mahdollisuus osallistua keskustelufoorumilla mielipiteiden vaihtoon tai konsultaatioihin. Sivuilta löytyy seuran ulkopuolistenkin käyttöön ammatillinen henkilöhakemisto ja seksologian kattava bibliografia.

Seuran vuoden 2005 päätapahtuma on NACS konferenssi järjestäminen Suomessa, Jyväskylässä 8-11.9.2005. Aiheena on mielihyvä, ”pleasure”. WAS (World Association for Sexology) konferenssi pidetään Montrealissa ja Suomesta lähtee edustajia kyseiseen konferenssiin

The Journal of Sex Research lehteä (JSR) toimitetaan edulliseen jäsenhintaan (55 euroa) Seksologisen Seuran sitä tilanneille jäsenille. Näin alhaiseen hintaan päästiin sen ansiosta, että tilaukset kiertävät keskitetysti Seuran kautta, joka myös postittaa lehdet neljä kertaa vuodessa tilaajille.

Jaosten toiminta

Koulutusjaos

Pohjoismaisen NACS -konferenssin järjestäminen Jyväskylässä 8. - 11.9.2005 on seuran pääponnistuksia.

Seura pyrkii tukemaan ja kehittämään yhteistyössä kouluttavien organisaatioiden kanssa luodun seksologian koulutusjärjestelmän (perusteet, erikoistumisopinnot ja jatkotutkinto) vakiinnuttamista. Lisäksi pyritään löytämään mahdollisuuksia opintojen sujuvalle etenemiselle. Myös Virtuaaliammattikorkeakoulun seksuaaliterveyden edistäminen -verkko-opetuksen kehittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä seuran jäsenet ovat mukana. Muodollisen pätevyyden (KELA korvaavuus) vahvistamiseksi seksuaaliterapeuteille toimitaan ponnekkaasti.

Terapiajaos

Opintopiirit kokoontuvat vuoden 2005 aikana yhteensä seitsemän kertaa.
Kolmen ensimmäisen opintopiirin alustukset ovat: homous on suomalaisen urheilun ykköstabu, etenkin miesjoukkueessa, NACS auktorisointi, psykiatria ja seksuaaliongelmat.
Opintopiirien alustukset pidetään joko Suomen Seksologisen Seuran jäsenten tai Sexpon jäsenten toimesta. Opintopiirien tarkoituksena on tutustua jaoston jäseniin, mahdollistaa verkostoituminen sekä jakaa ammatillista tietoa ja osaamista seksologian alueella.
Vuoden aikana on tarkoitus kartoittaa terapiajaoston jäsenten toiveet ja tarpeet opintopiirin toiminnan suhteen. Kartoitus tehdään nettikyselynä terapiajaoksen jäsenille.
Uudet terapiajaoksen jäsenet saavat tervetulokirjeen, jossa kerrotaan jaoksen toiminnasta sekä tulevista opintopiireistä.
Opintopiirin ajankohdista sekä alustuksista lähetetään sähköpostiviesti jäsenille hyvissä ajoin ennen opintopiirin kokoontumista. Opintopiiriin ei ole tarvinnut aiemmin ilmoittautua ennakkoon, mutta ennakkoilmoittautumista mietitään.
Opintopiirin lisäksi muita erillisiä koulutustapahtumia ei ole tänä vuonna tarkoitus järjestää terapiajaoksen toimesta .

Hoito- ja hoivajaos

Hoito- ja hoivatyön jaos on mukana järjestelemässä seminaaria Päihteet ja seksuaalisuus, jonka ajankohta on 22.1.2005.
Otamme ideoita vastaan jaoksen toiminnan kehittämiseksi ja näkyvyyden saamiseksi. Tavoitteena jaoksella on tuoda seksuaalista osaamista tiedollisella tasolla niin hoito-, opetus-, kuin sosiaalialalle, jotta seksuaalisuus tulisi huomioitua potilasta/asiakasta kohdatessa.

Lääketieteen jaos

Jaos on aktiivisesti mukana NACS kongressin järjestämisessä.

Tutkimusjaos

Tutkimusjaoksen vuoden 2005 toiminnan keskeisin asia on Nordic Association of Clinical Sexology (NACS) konferenssin järjestelyt. Konferenssi pidetään Seksologisen Seuran isännöimänä Laajavuoressa Jyväskylässä 8.-11.9.2005. Sinne odotetaan 120-150 osanottajaa. Tutkimusjaoksen puheenjohtaja Osmo Kontula on konferenssin ohjelmatoimikunnan puheenjohtaja. Ohjelman valmistelut aloitettiin syyskuussa 2004 NACS:n edellisen konferenssin yhteydessä Trondheimissa. Pääpuhujaksi on saatu David Schnarch Yhdysvalloista. Muista kansainvälisistä vieraista mainittakoon Alain Giami Ranskasta. Esitysten ja abstraktien jättöaika on toukokuun puolivälissä. Konferenssin ohjelma julkaistaan kesäkuussa.

Toinen jaoksen valmistelema konferenssi on European Society for of Sexual Medicine (ESSM), joka pidetään Kööpenhaminassa 4.-7.12.2005. Osmo Kontula on konferenssin järjestelytoimikunnan jäsen. Konferenssiin odotetaan noin 2000 osanottajaa.

Tutkimusjaoksen tavoitteena on näiden toimien lisäksi koota vuonna 2005 työryhmä, joka valmistelee jaokselle lähivuosien toimintaohjelman ja priorisoi tarpeellisimmat toimenpiteet.

NACS ja auktorisointi

Ammatillista auktorisointia hakevien tulee jättää anomuksensa Suomen auktorisointiryhmälle. Suomen ratkaisut vahvistaa pohjoismainen työryhmä ja kiistatilanteissa lopullinen päätös tehdään pohjoismaisella tasolla. Seuran kotisivuilta löytyvät tarkat toimintaohjeet ja tieto auktorisointikustannuksista.